J.W. Runeberg-palkinto myönnetty Dan Lindholmille

Vuoden 2025 J.W. Runeberg-palkinto on myönnetty professori Dan Lindholmille hänen uraauurtavasta työstään neurotieteiden ja neurodegeneratiivisten sairauksien alalla. Palkintolautakunta perustelee valintaansa mm. Dan Lindholmin tutkimuksella neurotrofisista tekijöistä sekä mitokondrioiden ja endoplasmakalvoston toiminnasta aivosairauksissa, kuten Huntingtonin taudissa, Parkinsonin taudissa ja amyotrofisessa lateraaliskleroosissa (ALS). Hän on myös tutkinut mahdollisuuksia tunnistaa potentiaalisia farmakologisia molekyylejä ja kehittää terapeuttisia strategioita, joilla voidaan ehkäistä ja lieventää aivojen hermosoluvaurioita.

“Olen syvästi otettu palkinnosta ja esitän lämpimät kiitokset kaikille kollegoilleni ja työryhmän jäsenille, jotka ovat osallistuneet tutkimustyöhön”, sanoo Dan Lindholm. Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minervan johtaja, professori Vesa Olkkonen toteaa, “on erinomaista, että tämänkaltaiseen prekliiniseen tutkimukseen kiinnitetään huomiota, sillä se voi pitkällä tähtäimellä hyödyttää monia potilaita.”

Dan Lindholm on toiminut tutkimusryhmän johtajana Max Planckin psykiatrian instituutissa Münchenissä, neurobiologian professorina Uppsalan yliopistossa, solu- ja molekyylibiologian professorina Helsingin yliopistossa sekä vierailevana professorina Harvard Medical Schoolissa Bostonissa ja Linköpingin yliopistossa. Lisäksi hän on toiminut johtajana ja tutkimusryhmän vetäjänä Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minervassa.

J.W. Runeberg-palkinto

Finska Läkaresällskapet jakaa joka toinen vuosi J.W. Runebergin palkinnon, tunnustuksena merkittävästä tieteellisestä toiminnasta. Palkinto koostuu mitalista ja rahasummasta. Johan Wilhelm Runeberg, kansallisrunoilijan kolmas poika, oli kirurgi ja kliinisen lääketieteen professori Helsingin yliopistossa, ja hän lahjoitti varat tähän palkintoon vuonna 1902. Palkinto on nykyään yksi maan arvostetuimmista lääketieteellisistä tunnustuksista.

11.4.2025